perjantai 18. marraskuuta 2011

Ensimmäinen päivä

Maailma on täynnä hyviä blogeja. Miksi sitten lisätä yksi blogi, joka luotiin hetken mielijohteesta, puolihuolimattomasti ja puolivallattomasti.

Siksi, että kirjoittaja kaipaa eläämäänsä pientä hallintaa ja ripauksen järjestelmällisyyttä. Asioiden, päämäärien ja tavoitteiden kirjoittaminen tekee niistä todellisempia. Opus Fortunan henki on auttaa kirjoittajaa pienin askelin kohti parempaa.

Lähtötilanne ei ole huono, mutta jotakin ryhtiä arki huutaa. Uni jää vajaaksi, aikaa tuhraantuu turhien tv-ohjelmien parissa, ravinto on yksipuolista, liikunta vähäistä, työn rytmittäminen vaikeaa - välillä aivan liikaa tai sitten täysi toimettomuus. Harmituksen aiheet voi kuitenkin johtaa vain ja ainostaan yhteen pisteeseen, kirjoittajaan. Omissa käsissä oleva muutos on mahdollinen.

Onko kaikki arjen harmitukset palautettavissa ylimääräisiin kiloihin. Ei. Pelkkä painonpudotus on liian helppo ratkaiu tasapainoiseen elämään Parhaimmassa tapauksessa painonpudotus tapahtuu sivujuonteena elämän haltuunotosta. Se on kuitenkin yksi pienistä askelista. Ja se on yksi helpoimmista asioista, johon tarttua.

Ensimmäisen päivän tehtävänä on päättää tavoitteista. Haluan herätä levänneenä ja siksi aikaistaa nukkumaanmenoa. Ensimmäisen viikon yritän mennä sänkyyn puoleen yöhön mennessä.

Haluan lopettaa ajan haaskaamisen huonojen tv-ohjelmien parissa. Ensimmäisellä viikolla tv pysyy kiinni ja se avataan vain ennalta valittujen ohjelmien katsomiseen.

Haluan syödä parempaa ruokaa. Tulevana viikonloppuna valmistan ruuan itse ja suunnittelen alkavan viikon ruokailut. Ruokailurytmi on otettava vakavasti. Iltojen salakavalat nopostelut saavat jäädä.

Ensimmäisellä viikolla liikunnan lisäämiseksi riittää kävelylenkit ja joogan aloittaminen maanantaina.

Painonpudoksessa ensimmäinen tavoite on kuukauden päässä. Kilojen ei tarvitse lähteärytinällä, mutta uusia en kannettavaksi halua. Tilanne on hyvä, jos 18.12. painan 2 kiloa vähemmän kuin nyt.

Tämä blogi toimii päiväkirjana, muistivihkona ja vahtikoirana. Eihän kukaan halua valehdella itsellensä julkisesti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti