Yllätys yllätys. Vastoinkäymisiä tulee vastaan halusi tai ei. Tällä kertaa kyseessä ei kuitenkaan ole kovin kummoinen episodi. Aamu ja päivä meni ihan tavallisesti ja jopa mallikkaasti, mutta illalla nälkä ei loppunut millään. Tai ehkä nälkä loppui, mutta mussuttelu jatkui ja jatkui. Väsyneenä sitten löhösin sohvalla, lueskelin blogeja ja toisella silmällä katselin telkkaria. Varsinaista multitaskingiä osoittaa se, että ei ollut ongelmia ahtaa itsensään isoa kasaa pipareita, juustoa, pientä suolaista... Nukkumaan en vain viitsinyt mennä. Ei näin!
Vastoinkäymisten tai tällaisten harmittomien repsahdusten kanssa pitäisi varmasti pohtia syytä toiminnan takana. Muuta en oikein keksi kuin väsymyksen ja sitten vanhaan toimintamalliin sortumisen. Josko olisikin lähtenyt vaikka pienelle lenkille, mennyt suihkuun tai jollain tavalla katkaissut mässy-löhöilyn. Mutta en vain jaksanut.
Mun mielestä vastoinkäyminen muuttuu isoksi, jos siihen jää makaamaan. Parempi, että toteaa tilanteen ja jatkaa sitten uudella tarmolla uutena päivänä. Painonhallinnan kanssa tärkeintä on kuitenkin se, millaiseksi ruokavalio, liikuntatottumukset ja unirytmi pitkällä aikavälillä muokkaantuvat.
Seuraavalla kerralla tv kiinni ja sänkyyn.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti